Pertti Jarlan elämä

Fingerporin tekijän elämäkerta uudenlaisena äänikirjana

Kuunnelmissa esiintyvät muun muassa ex-Alivaltiosihteeri Jyrki Liikka Heimo Vesana, Ellen Jokikunnas Rivo-Riittana ja räppäri Setä Koponen Allan Kurmana.

“Vajaassa kuudessa tunnissa kuulee kaiken, mitä minulla on sanottavaa – ilman että pitäisi tuntea minut vuosia. Siinä mielessä tämä on tehokasta.“

Pertti Jarla

Suomen rakastetuin sarjakuvataiteilija tarinoi elämästään Fingerpori-kuunnelmien välissä. Naurutakuu!

Tämä aivan uudenlainen äänikirja sisältää hurjia tarinoita ja paljastuksia Pertti Jarlan elämästä, 26 kuunnelmaksi muutettua sarjakuvaa sekä sukujuhlasimulaation.

Kuuntele omassa palvelussasi

Dokumentti, kuunnelma ja elämäkerta samassa paketissa

Teoksessa Pertti Jarla tarinoi elämästään, joka alkoi Nastolassa vuonna 1971, Lapsuus oli kovaa aikaa.

– Etenkin yläasteen alussa olin sosiaalisesti ihan pohjalla, kertoo Jarla tuoreessa elämäkerrassaan Pertti Jarlan elämä.

80-luvulla pojan odotettiin menestyvän urheilussa ja sulautuvan joukkoon. Nuori Pertti ei nauttinut koulukavereiden suosiosta, mutta pelastukseksi koitui joukko “friikkejä”, jotka ottivat kömpelön ja ajatuksiinsa unohtuvan maalaispojan porukkaansa.

Kuuntele alta näyte, jossa Pertti kertoo kouluajoistaan.

Paska urheilussa
Pertti Jarlan elämä

Onneksi Pertti selvisi. Että saimme Fingerporin, jota koko Suomi rakastaa. Alla piirtäjä pohtii, kuka oikein onkaan Fingerporin päähenkilö Heimo Vesa.

Pertti kertoo Heimo Vesasta
Pertti Jarlan elämä

Ääninörttejä saattaa kiinnostaa, että teos on miksattu binauraalisesti, eli kuulokekuuntelussa äänet tuntuvat tulevan edestä ja takaa, ylhäältä ja alhaalta. Tämä lisää elämyksellisyyttä.

Alla näyte sketsistä, jossa Heimo Vesa, jota näyttelee Jyrki Liikka kertoo inhoavansa stereotyyppejä. Elämäkerrassa on välipaloina 25 muutakin strippiä, mukana myös klassikot kuten “Karkeita ja puolikarheita vehnäjauhoja” sekä “Asko Vilenius tuli mieleen”

Fingerpori: Stereotyypit
Pertti Jarlan elämä

Kuulijoilta

Vie äänikirjakokemuksen nextille levelille. Todellakin kannattaa kuunnella nimenomaan kuulokkeet päässä, äänimaailma on niin hienosti rakennettu että tuntee olevansa mukana Jarlan ja Samin keskustelussa.

Aiheuttaa myös spontaaneja nauruntyrskähdyksiä, joka kannattaa huomioida kaupassa ja joukkoliikenteessä. 😅

Tinde84

Olipa kiinnostavaa kuulla humaanin humoristin tarinointia omasta elämästään. Onnistunut äänisuunnittelu ja epämuodolliset haastattelut tekivät tästä äänikirjaa lämpimämmän teoksen. Ihan kuin olisi ollut Jarlan ja Kuuselan kanssa baarissa.

— Aki

Oli mukava kuulla Jarlan elämästä ja Fingerporin synnystä. Hauskasti toteutettu kokonaisuus.

— ElliX

Kuvat: Esa Kerttula


Pitkiä ääniteoksia maailman parhaalla laadulla. Suoraan ääneksi, käymättä paperin kautta.

Yhteys: info@kuulokuva.com